Selvinpäin kesään

Hyvät vanhemmat!

Aurinko paistaa ja odotettu kesäloma on pian alkamassa. On syytä juhlaan. Juhliminen on hyvä asia ja kaikkien oikeus. Valitettavan usein koululaiset mieltävät humalan kuuluvaksi juhlintaan. Tavallinen päättäjäispäivän ilmiö on kilisevien muovikassien vaihtaminen kauppojen ja kioskien liepeillä. Alkoholin hinnan lasku ja tuontirajoitusten poistuminen saattavat lisätä alkoholin käyttöä.

On vastuutonta jättää koululaiset oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta juhlimista. Laki suojaa alaikäisiä päihteiltä vain, jos aikuiset yhdessä sitoutuvat sen noudattamiseen. Alkoholin käyttö sisältää paljon riskejä: tapaturmia ja muita vaaroja. Tieto riskeistä ei yksin riitä. Sekä nuorten että aikuisten on myös oivallettava, että on mahdollisuus tehdä valintoja. Parasta ennalta ehkäisyä on se, että pitää yllä läheistä suhdetta nuoreen käyttämällä aikaa yhdessä oloon ja perustelemalla rajoitukset, kuuntelemalla nuoren unelmia ja kannustamalla häntä asettumaan rohkeasti päihteettömän elämän puolelle.

Voisimmeko siis tarjota päihteettömiä tapoja juhlintaan? Järjestää nuorten kanssa yhdessä juhlan, retken tai konsertin sekä organisoida noutorenkaan esim. konsertin jälkeen niin, etteivät nuoret jää notkumaan kulmille. Kesäloma lähtee käyntiin iloisissa ja turvallisissa merkeissä.

Toivomme, että mahdollisuuksienne mukaan järjestätte nuorille vaihtoehtoista tekemistä kevätjuhlaillalle. Aikaa juhlaan valmistautumiseen on enää vähän, mutta tänä vuonna voisi vielä tehdä jotain pienimuotoista, ehkä ensi vuonna voitte muiden toimijoiden kanssa kokeilla jotakin isompaa.

SELVIN PÄIN KESÄÄN - kampanjan puolesta
Merikadun koulun vanhempainyhdistys